torstai 15. lokakuuta 2009

Vihreä alpakkametsä

Vihdoin valmista! Aloitin tämän projektin joskus viime talvena melkein heti kun siihen törmäsin. Tunika oli jotenkin mun oloinen. Lankabaarista löysin aivan ihanan vihreää Dropsin alpakkaa, ja yläosan pitsiosio valmistuikin aika nopeasti! Intoa riitti vielä hihaan, ja melkein toiseenkin. Toisen hihansuun kohdalla rupesi ilmat lämpenemään, joten eihän tunikalle olisi ollut enää käyttöä. Joten raasu-parka joutui lipaston laatikkoon odottelemaan parempia aikoja.

Muutamia viikkoja sitten kaivoin sen naftaliinista esitelläkseni sitä ystävilleni, ja kipinä iski jälleen! Toinenkin hiha valmistui vihdoin, ja pääsin poimimaan helman silmukoita. Helman sileä neule oli vaan puuduttavan tylsää! Tein lisäyksiä n. joka 7. kerros. Helman viimeisen kerroksen tekemiseen meni varmaan kolme tuntia, kun päätin säästää lankaa ja päättelin ja ompelin nirkkotaitteen nurjalle puolelle yhtä aikaa. Lanka kuluikin aivan loppuun! Loistavasti suunniteltu neule!

Vihdoin sain tunikan päälleni, mutta koska helma ei pysynyt mitenkään kurissa, piti koko ihanuus pingottaa. Ja siitähän tuli täydellinen! Nirkkoreunus ei kyllä vieläkään meinaa pysyä kurissa, mutta ei se haittaa. Alpakka on ihanan pehmeää ja lämmintä, ja väri on just hyvä! Tästä tuli kertaheitolla tän hetkinen lempivaate!

Eli saanko esitellä, Vihreä alpakkametsä!

Ohje: Alpakkametsä by neja
Lanka: Drops Alpaca, 350 g tasan!
Puikot: 3 mm

Päivän biisi: Sevendust - Xmas day

lauantai 3. lokakuuta 2009

Thermis

Syksy tuli taas yllättäen. Kesätakki ei enää riitäkään, kaulaan pitää kietoa jotain, ja kädet täytyy peittää sormikkailla. To do-listallani on pitkään ollut Thermis, joka on odottanut lankaa ja inspiraatiota. Nyt se iski. Tilasin Ilulta keväällä Laamasilkkiä, joka siis koostuu suomenlampaan karitsan villasta, silkistä ja kotimaisesta laamasta. Herrrrkullista! Ja väri on aivan ihana, vaalea oliivi. Kiitos Ilu!

Malli: Thermis by Kris Knits (rävellä)
Lanka: Handun Handdyed Laamasilkki, 36 g
Puikot: 3,5 mm


Postisetä toi Knit Picksin (vai KnitProko se oli) irtokärkiä, koot 3; 3,25 ja 3,75 mm! Kyllä kelpaa!

Päivän biisi: Opeth - Reverie/Harlequin Forest