perjantai 25. syyskuuta 2009

Ku ei virka mittää

Viime aikoina kädessäni on yllättäen heilunut virkkuukoukku! Tällainen setti lähtee pian Rovaniemelle:

Tähtivirkattu vauvan setti
Malli Novita Muksu Extrasta (rävellä)
Lanka: Novita Wool, vähän vajaa 200 g
Koukku: 4,5 mm

Tämä on jo kolmas tällainen setti (ja vieläpä reilun vuoden sisään). Olen näemmä tullut siihen ikään, että kaverit rupee "porsimaan".. =O) Tähtivirkkaus on itselle hyvin mieluista, ja setti valmistui nopeasti.

Toisenkin projektin takia käteeni on liimautunut koukku. Tällä kertaa koukkuamiskoukku! Olen halunnut kokeilla koukkuamista siitä lähtien kun Novitan lehdessä sitä tekniikkaa opetettiin joskus vuonna kirves ja peruna. Eli ehkä viime talvena. :) Ostin koukunkin valmiiksi, mutta se jäi odottelemaan inspiraatiota.

Inspiraatio iski, kun sain kavereiltani synttärilahjaksi neljä kerää Novitan Puroa Iltanuotio-värissä. Kaapista löytyi vielä kaveriksi kaksi jämäkerää Puroa Ruska-värissä. Niistähän syntyy "Noro-striped scarf" tai siis Puro-striped scarf koukkuamalla! Hetken googlailtuani päädyin englanninkieliseen termiin Afghan stitch, tai Tunisian crochet.

Tein 40 ketjusilmukkaa aloitusketjuksi, ja siitä se koukkuaminen sitten lähti! On muuten melko koukuttavaa puuhaa.. =O) Tein kaksi kierrosta (eli neljä kerrosta) yhdellä kerällä, sitten vaihdoin toiseen. Aluksi vuorottelin Iltanuotiota ja Ruskaa, huivin keskiosa on tehty kahdesta Iltanuotiosta siten, että kerät on aloitettu eri päistä, ja loppu oli taas Iltanuotiota ja Ruskaa. Ja tällainen siitä tuli! Pituutta on about minun verran eli reilut 170 cm.


Puro-striped scarf with Afghan stitch
Malli: Omasta päästä, Novitan tekniikkakuvien avulla
Lanka: Novita Puro, 200 g Iltanuotiota, 100 g Ruskaa
Koukku: 6 mm koukkuamiskoukku

Koukkuamisella huivista tuli todella tiivis (=lämmin). Oikealta puolelta neulepinta on hmmm.. graafinen. Värit vaihtuu jyrkästi.


"Nurjalta" puolelta neulepinta taas on ihanan utuista. (Pyydän anteeksi huonolaatuista kuvaa)


Tykkään!

Päivän biisi Progressive Nation 2009 kunniaksi:
Dream Theater - Erotomania

1 kommentti:

  1. Tosi hieno vauvan setti! Haluaisin tehdä tumput, mutta Novitan ohje menee jotenkin yli. Lähinnä viimeinen lankalenkki, joka ohjeistetaan näin: "Vie koukku seuraavan s:n molempien reunojen läpi.." Mitä "seuraavaa" silmukkaa tässä oikein tarkoitetaan?

    Ja kun käsketään toistaa "Virkkaa 1 tähti, lisää 1 tähti", niin mitä eroa näillä on? (Virkkaamisella ja lisäämisellä.)

    Toivottavasti huomaat kommentin. :)

    VastaaPoista